Etusivu

Intuitiivinen kansanparantaja

Kaukohoidot

 Kaukohoito on kanavoitua energiaa etänä. Hoidossa kanavoidaan sinun energiaa fyysisen kehon solutasolta sieluntasoon ja sieluntasolta solutasoon. Kaikki vastaukset tulee sinusta, koska sinussa on kaikki. Hoidossa kanavoidaan aina korkeampaa puhdasta energiaa ja hoidot on herätteleviä ja lempeitä. 

Hoito vaikuttaa mieleen ja kehoon ja tämän kautta sinun prosesseihin ja vetovoimaan. Jokaisella on tunnelukkoja, taakkoja ja rasitteita, jotka vaivaavat oireillen jo fyysisessä kehossa ja valtaa mielen ajoittain. Pelot estää meitä elämästä todellista läsnäoloa ja potentiaalia mutta jokaisella pelolla on tarkoitus ja sen varjoissa on aina piilossa se jokin mikä kuuluu olla näkyvä ja elossa. Uskomusjärjestelmä ja pinttyneet toimintakaavat tulee myös pelkojen ja lukkojen kanssa kohdattavaksi, kun elää elämää ja ne huomaa erityisesti silloin, kun kokee olevansa jumissa, ei uskalla tai kohtaa aina saman tilanteen. 

Hoidolla on mahdollisuus katkoa yhteyksiä ihmissuhteisiin ja puhdistaa niiden jäämiä, kuitenkin niin, että oivaltaa yhteyden. Joidenkin ihmisten energiat tarrautuu tiukemmin tai jotkin ovat manipuloijia, jopa tiedostamatta. Nämä nostavat triggereitä itsessään kohdattavaksi, kasvattaa minuutta sekä rajojen asettaminen vahvistuu.

Kaukohoidolla puhdistetaan energiakehoa eli kaikkea mitä on sinun energiakentässä ja hoidetaan fyysisen kehon oireiluita. 

Keho-mieli yhteys on välitön! 

Hoidossa tasapainotetaan chakroja ja nostetaan värähtelyä, jolloin värit kirkastuu ja hengittäminen helpottuu. Hyvänolon hormonit alkavat virtaamaan eli tukoksia aukeaa. 

Kaukohoito ei ole tulevaisuuden ennustamista vaan tässä hetkessä elämistä. Tässä hetkessä tehdyt muutokset, oivallukset ja valinnat vaikuttavat aina huomiseen. Osa tarinaasi on kirjoitettu kohtalon kokemiseen, koska se tuo sinulle oppeja ja ymmärrystä itseesi ja kaikki muu on sinun valintaa! Tämän vuoksi jokainen prosessi itsetutkiskelussa on kannattavaa, koska jokaisen on tarkoitus elää omanlaista elämää pakenematta sitä. 

Hoito sisältää puhelun tai viestin. 

Hoidon aikana saat rentoutua makoillen, istuen tai luonnossa käyskennellen.

Maksetaan tilille ennen hoitoa.

Varaa aikasi sähköpostilla (tarkista roskaposti, jos vastaus viipyy)

– 65-85€ /60min tai yöhoito

– 40-55€ /30min

Saat valita maksettavan summan.

Varaa aikasi:

– 44€ (maksetaan tilille)

Hoito sisältää puhelun tai viestin.

Tarvittavat tiedot: Eläin, nimi, ikä ja mahdolliset oireet.

Varaa aika sähköpostilla: anna-mari.nuorala@outlook.com

Eläimen kaukohoidossa hoidetaan eläimen vallitsevaa vaivaa ja saadaan mahdollista viestiä. Eläinkin kokee traumaattisia asioita elämässään ja reagoi tai on reaktiivinen. Moni eläin myös kanavoi ”omistajaansa”. 

– 69€ (maksetaan tilille)

Puhdistus sisältää puhelun tai viestin.

Tarvittavat tiedot: Paikkakunta, rakennusvuosi (noin), neliöt ja mahdolliset ”ongelmat”.

Varaa aikasi sähköpostilla: anna-mari.nuorala@outlook.com

Kodin tai paikan energiat vaikuttaa asukkaisiin. Kodissa saattaa olla jääneitä edellisistä asukkaista, jopa monien vuosienkin takaa. Kutsumattomat vieraat on hyvä poistaa ja suojata koti. Jopa ihan elävien vieraiden energioita saattaa jäädä paikan päälle, riippuen vieraan ajatuksista ja energiasta. ns. pahoja silmiä tai hyväntahtoisia energiasyöppöjä, jotka imee tiedostamatta energiaa. 

Kotiin vaikuttaa myös oman elämäntilanteen vallitsevat energiat, joten kotia on hyvä siivota niin fyysisesti kuin energeettisesti.

Maaperällä on valtava vaikutus kodin energioidin. Joidenkin kotien alla virtaa vesisuonia tai siellä risteilee maasäteilyristeyksiä, nämä pahimmillaan aiheuttavat fyysisen kehon oireilua. 

Koti on paikka, jossa tulee tuntea turvaa ja rauhaa.

Tulevaisuutta ei ennusteta, se tehdään.

 Rohkeudella kohdataan jokainen pelko ja tärkeimpänä on aina itsensä valitseminen, vaikka mikä olis! Vanhan oven suljettua ei aina tarvitse tietää mitä uutta on tulossa, koska joka tapauksessa se on sinulle hyväksi ja aina parempi. 

Itsetutkiskelu on ihmeellinen matka, johon kuuluu myrskyt ja tyynet ja matkan varrella opitaan asennoidutaan uudella tavalla kohtaamiin tilanteisiin. Mennyt tulee uudelleen elettäväksi, jotta sen voi jättää taakseen ja viisastua. 

Kohtaamalla itsesi, valot ja varjot, riisuutua kerroksista ja kovista suojakuorista, avata lukkoja ja solmuja sekä asettaa rajoja, jotta oma ääni tulee kuuluvaksi ja sydämen kutsu ohjaavaksi.

Sydämellä Anna-Mari

Flow Stage Oy